lauantai 26. lokakuuta 2013

Pientä väkerrystä

Kuluvalla viikolla ei ole ollut aikaa eikä energiaa mihinkään suuritöisempään.
Niinpä olen iltaisin väkerrellyt  kaikenlaista pientä. Ja hartiat kiittää...




Kokeilin muunmuassa ensimmäistä kertaa kauan sitten hankkimaani pitsikukkakehikkoa. Tuloksena hakaneulalla kiinnitettävä heijastin mohairlangasta ja heijastinnauhasta. Kehikkoa oli helppo käyttää, mutta lopputuloksesta tuli "huteran" oloinen, johtuen varmastikin heijastinnauhan liukkaasta pinnasta. Olen aikaisemmin kokeillut virkata kyseistä nauhaa, mutta siihen se oli mielestäni liian jäykkää, eikä lopputuloksesta tullut siistiä.







 Myös muutama uusi kännykkäpussi on valmistunut. Nyt alkaa vain niihin käyttämäni langat (Rico Design: Essentials Cotton) loppua tyystin. No, ehkä pakkomielteeni pussien valmistukseen saa vihdoin lopun.







Loppuviikosta tein myös tilauksesta vauvan lapaset. Se oli mukavan nopea työ töteuttaa. Lapaset on neulottu Gjestalin Baby Ull -langasta koon 2 sukkapuikoilla, ja ristipistoin toteutettuun pingviiniin käytin jämälankoja. Kaavion pingviiniin löysin täältä.








Joululahojen kanssa meinaa ihan oikeasti iskeä paniikki. Yhtään en nimittäin keksi mitä tekisin!

8 kommenttia:

  1. Aika mukavat sivut sinulla!

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit lapaset!

    VastaaPoista
  3. Minä neuloin yhtenä jouluna 5 villasukat. Siis mustat ja siistit vaikka juhlakäyttöön ja hyvin kelpasivat jouluahjoiksi!

    VastaaPoista
  4. Vaikka muun muassa ei ole yhdyssana.
    T. Opettaja-systerisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Hyvä on ope, ensikerralla muistan! Tai sit en. :)

      Poista