tiistai 26. marraskuuta 2013

Mitenkäs joululahjat edistyvät?

 No eivät yhtään mitenkään. Moneen päivään en nimittäin ole suonut niille ajatustakaan. No ehkä ajatuksia, mutten mitään muuta. Joulukortteja tosin aloin tekemään (hurraa!), mutta saatuani yhden valmiiksi totesin, että rumahan siitä tuli... Nyt täytyy siis aloittaa ideointi alusta.

Mutta mitä ihmettä sitten olen tehnyt viimeaikoina? Sitä ihmettelen itsekin. 

Viikonloppuna tein pitkästä aikaa jotain vain ja ainoastaan itselleni. Ja rakastuin lopputulokseen täysin! Ohikulkijoita tuntuu hymyilyttävän, mutta hymyilköön!




Hupun ohje on tuosta Simply Crochet -lehdestä, josta olen jo aikaisemmin ko. mallin blogissa esiin nostanut. Virkkasin hupun tummanharmaasta HjerteGarnin Lima-villalangasta, koska se oli sopivan paksua ja ihanan pehmoista. Lisäksi se tuoksuu rehellisesti villalle! Eikä hintakaan ollut päätähuimaava. Lankaa meni huppuun vajaa kuusi 50gramman kerää ja virkkuukoukku oli kokoa 5. Valmista tuli siis nopeasti! Hupussa kiinni oleva tuubihuivi jäi hiemen liian tiukaksi, vaikka se on jopa muutaman sentin ohjeen huivia pidempi. Mutta eiköhän se käytössä jonkin verran veny.



Aluksi hupun teko kylläkin hieman takkuili. Meinasin nimittäin ruveta virkkaamaan huppua pylväillä, vaikka piti käyttää kiinteitä silmukoita. Hetken aikaa ihmettelin, kun pinnasta tuli niin kovin reikäistä... Mutta sitten tajusin, että ohje oli kirjoitettu brittiläisittäin, eikä amerikkalaisittain. Sanasto ja lyhenteet näissä kahdessa eroavat vähäsen, mutta merkitys on sitäkin suurempi! Olipa taas hyvä muistustus itselle tutustua ensi ohjeen alkuperään, eikä vain suinpäin alkaa koukkua heiluttamaan!

Tässä muutama esimerkki brittiläisen ja amerikkalaisen ohjeen eroista:
  • suomeksi:                                   amerikkalainen ohje:                               brittiläinen ohje:   
  • kiinteä silmukka (ks)                  single crochet (sc)                                   double crochet (dc)
  • pylväs (p)                                   double crochet (dc)                                 treble (tr)
  • puolipyhväs (1/2p)                     half double crochet (hdc)                         half-treble (h tr)
  • pitkäpylväs (pp)                         treble (tr)                                                  double treble (d tr)
  • erikoispitkä pylväs (3-pp)          double treble (dtr)                                    trible treble (tr tr)

Ohjeet siis poikkeavat toisistaan kiinteiden silmukoiden ja pylväiden kohdalla, brittiläinen ohje ikäänkuin menee yhden edellä amerikkalaiseen verrattuna. Mielestäni "tärkeintä" (mikäli niin nyt voi sanoa) on hahmottaa noiden kolmen vahvistetun sanan ero.

Kattavamman virkkaussanaston löydät esimerkiksi  Marjut Katajalan blogista.





Täälä hetkellä työn alla on (joululahjojen lisäksi) kirjavat pöllökorvikset. Muutaman yritelmän vaati ennen kuin sain edes jotain etäisesti pöllöä muistuttavaa aikaiseksi. Nyt korvakorut odottavat valkoisia nappeja silmikseen. Ja ties vaikka jossain vaiheessa saisin aikaiseksi ohjeen ko. pöllökorvisten virkkaamiseen, hui.







Jokin aika sitten kampaajalla selailin MikäLieOllut-lehteä ja törmäsin kertakaikkisen makeisiin neulehousuihin! Jokin vaatemerkki niitä myi, yhtään en kyllä muista mikä, ja hinta oli päätähuimaava. Mutta tuollaiset kun saisi, niin onnellinen olisin. Pakko oli ottaa kuva muistoksi.

Kyllä minä tuollaiset vielä joskus teen! Tai sitten en. Kova homma niissä varmasti tulisi olemaan. Entä mites istuminen noiden kanssa? Venahtaako takapuoli? (Siis housujen, ei minun!)

Mutta on ne makeat!!!







Lopuksi vielä joululahjalaskuri:
16 valmista, 3 keskeneräistä, 1 kokonaan aloittamatta.
27 iltaa Jouluaattoon, eli 6,75 iltaa per lahja. Plus joulukorttien uudelleenideointi ja teko.
(Kappas, kyllä tässä muutama lahja on valmistunut sitten viime laskennan!)







P.S Osallistukaa arvontaan ihmiset!




perjantai 15. marraskuuta 2013

Arvonta VOL2!

10 000 katselukerran raja on ylittynyt! Kiitoksena lukijoille/kävijöille päätin juhlistaa rajapyykkiä arvonnalla, milläs muullakaan. 



Arvonnan säännöt ovat aika lailla samat kuin viimeksikin:

- Arvonta on voimassa 15.11. -15.12.2013

- Kommentoimalla jotenkin tätä kirjoitusta hankit yhden arvan. (Mahdollisuus kommentointiin löytyy tämän kirjoituksen alapuolelta.) Useampi kommentointi ei kuitenkaan merkitse useampaa arpaa, eli vain yksi arpa/henkilö.

- Jos et ole rekisteroitynyt käyttäjä, käytä tunnistettavaa nimimerkkiä kommentoinnissa.

- Varmistaaksesi, että saat palkinnon arpaonnen osuessa kohdallesi, laita kommentin yhteyteen sähköpostiosoitteesi. Jos et halua laittaa sähköpostiosoitettasi kommenttikenttään kaiken kansan nähtäväksi, lähetä kommentoinnin jälkeen sähköpostia osoitteeseen tiitiainen.puikoissa@gmail.com, ja kerro, millä nimimerkillä olet arvontaan osallistunut. (Näin kukaan ei voi jälkeenpäin väittää nimimerkkiäsi omakseen!)

- Arvonnan suorittaa Exel-ohjelman puolueeton RANDBETWEEN-funktio ja voittajia valitaan tällä kertaa yhteensä kolme! Voittaja julkaistaan 16.12.2013
 
- Palkintoja arvonnassa on kuusi, joiden joukosta ensimmäiseksi onnettaren poimittavaksi pääsevä saa valita palkintonsa ensimmäisenä, luonnollisesti. Toinen voittaja saa valita palkintonsa jäljelle jäävistä viidestä palkinnosta ja kolmas neljästä viimeisestä.





Jaa, että mitäkö on palkintona?








Vaalean lila tai vaalean sininen huopakorusetti


















Koko n. 7,5cm*13cm

Koko n. 8cm*13,5cm




Kännykkäpussukka
perhosella tai kukkasilla





















Musta-lilat tai puna-valkoiset korvakorut
(hopeidut)













Nyt kaikki osallistumaan arvontaan!

P.S. Jos ei itselle, niin entäs joululahjaksi jollekin?




ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! 

Voittajat löydät täältä!

tiistai 12. marraskuuta 2013

OHO!

Kylläpä olen ollut ahkera! Sain nimittäin vihdoin ja viimein valmiiksi kaaaaaaaauan sitten aloittamani Totoro-lapaset! Jossain vaiheessa lupailin niiden saajalle, että viimeistään pikkujouluna ovat valmiit, joten itseasiassa tein ne jopa etuajassa!

(Enhän minä niitä muuten olisi vieläkään tehnyt, mutta kun äiti soitti ja kyseli, löytyisikö minulta pienen pientä kerää juuri tuota beigeä Seitsemää veljestä. Tietenkään en uskaltanut langasta luopua, ennen kuin tiesin, kuinka paljon sitä lapasiin kuluu.)






Totoro-lapasten myötä tulin myös siivonneeksi arkun, jossa piilottelen keskeneräisiä töitäni. Hyvä hyvä! Mutta täytyy myöntää, että töiden määrä löi ällikällä! Joukosta löytyi muutama sellanenkin, jonka olemassaoloa en lainkaan muistanut! Hyvä piilo, se on pakko todeta!



Mutta loput keskeneräiset työt saavat vielä toistaiseksi jäädä keskeneräisiksi. Ainakin Jouluun asti. Muutaman kännykkäpussukan tosin voin ennen Joulua väkertää. Niille on aina aikaa. Niin myös eilen:







Eilen sain valmiiksi myös yhden joululahjan. (Vieläkin jaksan ahkeruuttani ihmetellä!) Vaikka joululahjalaskuri vaikuttaa nyt jo erittäin lupaavalta, olen varma, että kyllä se kiire sieltä vielä tulee.


14 valmista lahjaa, 2 keskeneräistä, 4 kokonaan aloittamatta.
42 iltaa Jouluaattoon, eli 7 iltaa per lahja. Ja joulukortit!
(Pitää kyllä piakkoin saada nuo joulukortit pois laskuista!)



Sunnuntaina heräsin jo seitsemältä ja asettauduin sohvan nurkkaan neuletyö sylissä. Jostain kumman systä tuli hyvin jouluinen olo. Sitten tajusin, että ainakin viimeiset 6 jouluaattoaamua on alkanut juuri näin. Tosin kyseisenä sunnuntai-aamuna en kärsinyt paniikista, enkä ollut tuskanhikinen, eikä työn alla ollut viimehetken joululahja.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Olipas tuottelias ilta! Pesukonehuovutus onnistui (30astetta oli ihan riittävä pesulämpötila!) ja sain myös toisenkin lahjan valmiiksi!

Joululahjalaskuri:
13 valmista, 3 keskeneräistä, 4 kokonaan aloittamatta.
45 iltaa Jouluaattoon (tämähän ilta oli kutakuinkin tässä) eli 6.43 iltaa per lahja. Plus edelleen ne joulukortit.

No nyt vähän jännittää!

Tällä hetkellä nimittäin pesukoneessa huovuttuu yksi (melko työläs) joululahja. Ja kuten tiedossa on, en ole kunnialla selvinnyt oikeastaan yhdestäkään pesukonehuovutuksesta. Töistä on tullut aina liian pieniä. Sen sijaan vahingossa olen muutaman villapaidan huovuttanut ja vielä hyvinkin onnistuneesti.

Mutta, siellä se nyt pyörii, tosin tällä kertaa 10 astetta pienemmässä lämpötilassa. Aika näyttää, onnistuinko täIIä kertaa vaiko en.    



Jos joululahjasta tuIee onnistunut, näyttää joululahjalaskuri taas vähän paremmalta:
 12 lahjaa valmiina, neljä keskeneräistä, neljä kokonaan aloittamatta. 
46 iltaa jouluaattoon eli 5,75 iltaa per lahja. 
Plus ne joulukortit...


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Jipii!

Löysin neljä nappia, jotka sopivat kännykkäpussukoihin! Sen kunniaksi piti tehdä vielä (ainakin) yksi.






Mutta nyt joululahjojen pariin!

Nappipula, jälleen kerran!

Nyt tuli pakollinen tauko kännykkäpussukoiden virkkaamiselle, loppui nimittäin napit kesken.
Jaa, mutta pitikö sen virkkaamisen loppua jo aikaisemmin, kun kerran langat alkoivat olla vähissä?? Tuota... Taisin vähäsen käväistä lankakaupassa... Nyt olisi monen monta herkullisen väristä lankakerää, muttei nappeja.









Toisaalta, on ihan hyvä, että napit loppuivat. Jää nimittäin enemmän aikaa joululahjojen tekoon.

Joululahjalaskuri: 
 11 lahjaa valmiina, 5 keskeneräistä, neljä kokonaan aloittamatta. 
Jouluaattoon 48 iltaa, eli 5,33 iltaa per lahja. 

Ja entäs joulukortit?  Kyllä tässä vielä kova kiire tulee. Noh, on sitä ennenkin vasta aatto-aamuna viimeiset lahjat valmiiksi saatu... Tai siis joka vuosi. Miksi tehdä tästä vuodesta poikkeus?






P.S. Kultsi, kutistin kotivillapaitani. Taas. 30 astetta oli ilmeisesti liian paljon.

Ei siitä kotivillapaidaksi ollutkaan, täytyy tehdä kassi. Tai lapaset. Tai tabletinsuojus. Tai tohvelit.