perjantai 1. tammikuuta 2016

Virkattuja laukkuja ontelokuteesta

Sattui tänäkin Jouluna niin, että Joulupäivän aamuna olo oli kovin tyhjä. Viime kuukauden olin sormenpäät verillä tehtaillut joululahjoja, ja nyt ei ollut mitään tekemistä! (Tässä kohtaa joku voi ihmetellä, mitä on tapahtunut kaikille ikuisuusprojekteille, mutta ei nyt ajatella niitä, jookosta.) Hetken lankavarastoani pengottuani löysin kerän ontelokudetta. Muistin myös joskus ostamani kukkaron/laukun kehykset.

1+1 = virkattu laukku

Tuumasta toimeen. Sen kummemmin ajattelematta. Tietysti, kuinkas muuten. Eihän siitä mitään tullut, muotoilu tuotti päänvaivaa. Aloitin alusta pienempää versiota, tällä kertaa jopa vähän suunnittelin etukäteen. Siitä tulikin sitten jo fiksumman näköinen.


Jotenkin tuo pieni "pillerilaukku" pitäisi vielä koristella. Virkattu kukka kenties? Ja olkaimeksi pitäisi jostain löytää ketjua.

Kyllä tuo isompikin vielä joskus valmistuu, vannon sen. Ei vain ihan vielä. (Uusi ikuisuusprojektiko??)


3 kommenttia:

  1. Siitähän tuli kiva, ja kukan se kyllä ansaitsisi. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
  2. Hei! Nyt on SINUN mahdollisuutesi voittaa TDF-palkinto ja rahaa muotoilutuotteella tai -palvelulla, jonka olet suunnitellut! Hae mukaan jo tänään. Hakuaika umpeutuu sunnuntaina 24.4.. Kilpailuehdotus voi olla esine, vaate (mallisto), tilasuunnitelmaratkaisu tai palvelumuotoilukonsepti. Palkintona 500 € rahapalkinto. Mikä parasta, sinun ei tarvitse olla alan opiskelija tai alalla jo toimiva, vaan kuka tahansa!

    Lisätietoa: http://turkudesignfestival.fi/2016/fi/tdf-awards/ https://www.facebook.com/events/986503518052806/

    Hi! This is YOUR chance to win TDF-award and money with a product or service you have designed. Apply already today. The final submission date is Sunday 24th April. The proposal can be artefact, clothing (line), space design solution or service design concept. Award is 500 € prize money. The best thing is, you don’t have to be design student or work in design, you can be a diy designer!

    More information: http://turkudesignfestival.fi/2016/fi/tdf-awards/ https://www.facebook.com/events/986503518052806/

    VastaaPoista