keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kiirettä on pitänyt...

Kummallisesti on aika vierähtänyt ilman, että olisin mitään ajatusta kummempaa blogille ehtinyt uhrata. Onneksi käsitöille sentään on jäänyt aikaa.

Virkattu pitsiliivi (jonka kanssa olin jokseenkin pulassa) valmistui loppujen lopuksi muutamassa illassa. Ratkaisevana tekijänä tähän toimi ohjeen hylkääminen ja kavennusten tekeminen omasta päästä. Tuskin Käsityölehden (nro 5-6/2010) ohjeessa mitään vikaa oli, minä kun en vain koskaan ole virkkausohjeiden kavennuksia ymmärtänyt!

Suuri Käsityölehti 2010
Ylemmässä kuvassa on oma tekeleeni, alempi kuva on Suuren Käsityölehden mallikuva siitä, miltä työ näyttää (tai pitäisi näyttää) käytössä. Lankana käytin (jälleen kerran) Rico Designin Essentials Cotton:a, ohje kun oli tehty Novitan Tennessee:lle, jonka tuotanto on lopetettu (MIKSI??, kysyn minä!).


Jämälankoja tuhotakseni väsäsin yhtenä iltana tälläiset kotitossut. (Jalkani olen ihan täysin villasukkiin koukuttanut, ja ajattelin, että niille kesähelteillä kelpaisi puuvillatossut villaisten sijasta!)

Ohje tossuihin löytyy Suuren Käsityölehden (nro 5-6/2013) Kesäjuhlat ja kattaukset -liitteestä. Ohjeessa on käytetty lankana kaksinkertaista Novitan Kotiväki -lankaa ja koukkua nro 3, mutta itse käytin kaksinkertaista (jo niin tuttua) Essentials Cottonia ja puolta numeroa suurempaa virkkuukoukkua. Ilmeisesti ohjeen tossut oli virkattu todella löyhästi, sillä sain puolta paksummalla langalla tulokseksi sen kokoiset tossut, kuin pitikin.



Ostin syksyllä kymmenen kerää turkoosia DROPS:n Muskat -lankaa ja siitä asti olen pohtinut, mitä niistä joskus isona tulisi. Nyt olen vihdoin ja viimein löytänyt mieleisen ohjeen! Kyseessä on Pierrot Yarnsin neulottu mekko, jonka ohje löytyy täältä (Dress, Tunic -> 211s-9 Silk Garden Tunic). Ohje on englanninkielinen, vaikkakin tekstiä on vain muutama lause ja pääosan ohjeesta muodostavat selkeät kuvat ja neulekaavat.  Pitsikuvio on ihanan haastava, koko ajan saa olla varpaillaan virheiden varalta!

Ainoa muutos, minkä ohjeeseen jouduin tekemään, on kappaleen kaventaminen kainaloita kohti, koska huomasin, että lanka ei riitä tasaleveään mekkoon.








World Wide Knit in Public Day 8.-16.6.2013.

En löytänyt mitään järjestettyä tapahtumaa koskien ko. päiviä (en vain luultavasti osannut hakea), joten painelin yksinäni Turun Linnan puistoon. Käy se niinkin.







P.S. Apua! En osaa lopettaa korvisten tekoa! Siitä on tullut jo pakkomielle!

"Yhdet vielä.."

1 kommentti:

  1. Korvikset olivat tosi mieluinen lahja eläkkeelle jääväle kollegalle!

    VastaaPoista