lauantai 28. joulukuuta 2013

Ohje: Neulotut kääntölapaset

SUPERTUMPUT
eli
PAKSUAKIN PAKSUMMAT 
KÄÄNNETTÄVÄT TUPLALAPASET
by: Tiitiäinen 

 
Tämä ohje on kirjoitettu sellaiselle, joka hallitsee jonkin verran neulesanastoa ja osaa neuloa tavallisen, peukalokiilattoman lapasen.


Lapasia varten tarvitset:
- kahta väriä Hjertegarnin Lima-villalankaa, itselläni burgundi (väri A) ja harmaa (väri B)
- sukkapuikot, koko 4,5
- pyöröpuikon, koko 4,5
- 2 hakaneulaa
- Neulan

Lyhenteet:
s = silmukka 
n = nurin
o = oikein
krs = kerros


Kaksikerroksinen neule toteutetaan siten, että puikoilla on vuorotellen silmukoita värillä A ja värillä B. Kaikki oikeat silmukat neulotaan värillä A ja nurjat silmukat värillä B. Kuvion kohdalla tämä vaihtuu päinvastoin. 
Koita neuloa siten, etteivät langat kiertyisi toistensa ympärille muutoin kuin kuvion kohdalla. Silloin vuori ja päällinen pysyvät erillään toisistaan ja langanpäiden päättely niiden väliin on helpompaa.
kaksikerroksinen neule päältäpäin
kaksikerroksinen neule sisältä päin






















Oikea silmukka: Pidä molemmat langat työn takana, käytä silmukan muodostamiseen vain väriä A.


Nurja silmukka:  Tuo molemmat langat työn eteen, mutta käytä silmukan muodostamiseen vain väriä B. Pidä väri A koko ajan tekemäsi silmukan edessä, ja pidä langat siten, etteivät ne kierry toistensa ympäri.

OIKEAN KÄDEN LAPANEN:
(kääntöpuolelta vasemman käden lapanen)


VARSI:
- Jätä pitkähkö aloituslanka ja luo 40 s värillä A. Jaa silmukat neljälle puikolle (10 silmukkaa jokaisella).
- Neulo 2o, 2n -joustinneuletta yhteensä 35 krs.
- Neulo vielä yksi kerros kokonaan oiken ja neulo samalla 2. ja 4. puikon alussa 2s oikein yhteen. 
- Työssä on nyt 38s.

KÄMMENOSA:
- Ota työhön mukaan väri B
- Neulo seuraavalla kerroksella *1s oikein värillä A, sitten silmukoiden välinen lankalenkki kiertäen nurin värillä B*. Toista *-* -väliä kerroksen loppuun. Nyt työssä on yhteensä 76s, ja jokaisella puikolla ensimmäisenä silmukka värillä A ja viimeisenä silmukka värillä B.
- Jatka kaksikerroksista neuletta (ohje yllä).
- Kun olet neulonut sileää 11 krs (resorista mitattuna työn pituus n 4,5 cm), aloita kuvion (kaavio alla) tekeminen 1. ja 2. puikkojen silmukoilla (kämmenselkä). Kuvion saat aikaiseksi vaihtamalla värejä, ts. oikea s värillä B ja nurja s värillä A.
- Jatka kaksikerroksista neuletta ja tee kuvoita kaavion mukaisesti. 
- Samalla: Kun neulot 16. krs:ta sileää (työ pituus resorista mitattuna n. 6cm.) ota peukaloaukkoa varten 3. puikon 6 ensimmäistä A-väristä silmukkaa hakaneulalle ja 6 ensimmäistä B-väristä simukkaa toiselle hakaneulalle. Luo näiden tilalle vuorotellen molemmilla langoilla 5s (aloittaen värillä A.) (kuva alla) Työstä kaventuu jälleen yksi silmukka kumpaakin väriä.
- Jatka näillä 74 silmukalla kaksikerroksista neuletta ja tee kuvio loppuun kaavion mukaisesti.
- Kun olet neulonut jonkin matkaa, peukaloaukosta käsin saat kätevästi pääteltyä värin B aloituslangan vuoren nurjalle puolelle. (kuva alla)



KÄRKIKAVENNUKSET:
- Kun olet neulonut sileää 38 krs (n. 16cm resorista mitattuna), tai kun sormenpäät näkyvät enää vähän, on aika tehdä käkikavennus. (Lapasesta kannattaa tehdä hieman liian suuri, jotta vuorelle jää kunnolla tilaa lapasen sisälle.) Kärkiä ei enää neulota kaksinekertaisena neuleena, vaan värit erikseen.
- Jaa nyt eri väriset silmukat eri puikoille: Kärkikavennykset neulotaan ensin värillä B, joten jätä B-väriset silmukat sukkapuikoille, ja poimi A-väriset silmukat pyöröpuikolle odottamaan. (kuva alla)
Värillä B:
- Neulo seuraavalla kerroksella 1. puikon alussa 2 s nurin yhteen ja jaa samalla silmukat kolmelle puikolle. Työssä on nyt yhteensä 36 silmukkaa, 12 s kullakin puikolla. 
1. kerros: *neulo 4 s nurin, neulo 2 s nurin yhteen*, toista *-* -väliä kerroksen loppuun  = 30 s
2. kerros: neulo kaikki s nurin  = 30 s
3. kerros: *neulo 3 s nurin, neulo 2 s nurin yhteen*, toista *-* -väliä kerroksen loppuun  = 24 s
4. kerros: neulo kaikki s nurin  = 24 s
5. kerros: *neulo 2 s nurin, neulo 2 s nurin yhteen*, toista *-* väliä kerroksen loppuun  = 18 s
6. kerros: *neulo 1 n, neulo 2 s nurin yhteen*, toista *-* -väliä kerroksen loppuun  = 12 s
7. kerros: neulo 2 s nurin yhteen, toista kerroksen loppuun  = 6 s
-Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele. (kuva päätellystä vuoresta alla)
Värillä A: 
- Poimi nyt silmukat pyöröpuikolta takaisin  sukkapuikoille.
- Neulo seuraavalla kerroksella 1. puikon alussa 2 s oikein yhteen ja jaa samalla silmukat kolmelle puikolle. Työssä on nyt yhteensä 36 silmukkaa, 12 s kullakin puikolla.
1. kerros: *neulo 4 s oikein, neulo 2 s oikein yhteen*, toista *-* -väliä kerroksen loppuun  = 30 s
2. kerros: neulo kaikki s oikein  = 30 s
3. kerros: *neulo 3 s oikein, neulo 2 s oikein yhteen*, toista *-* -väliä kerroksen loppuun  = 24 s
4. kerros: neulo kaikki s oikein  = 24 s
5. kerros: *neulo 2 s oikein, neulo 2 s oikein yhteen*, toista *-* -väliä kerroksen loppuun  = 18 s
6. kerros: *neulo 1 o, neulo 2 s oikein yhteen*, toista *-* -väliä kerroksen loppuun  = 12 s
7. kerros: neulo 2 s oikein yhteen, toista kerroksen loppuun  = 6 s
- Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele peukaloaukon kautta nurjalle. (kuva kärjestä alla)


PEUKALO:
- Peukalot neulotaan päällinen ja vuori erikseen.
Aloitetaan päällisestä värillä A:
- Ota A-väriset silmukat hakaneulalta sukkapuikolle.
- Poimi aukon yläreunasta 6s toiselle sukkapuikolle. (kuva alla)
- Poimi vielä puikkojen välistä 1s kummastakin reunasta. Työssä on nyt 14 s.
- Jaa silmukat kolmelle puikolle, 4 - 5 - 5.
- Neulo sileää 14 krs (n. 6,5cm).
- Seuraavalla kerroksella neulo 1. puikon silmukat oikein, mutta 2. ja 3. puikon lopussa neulo 2 s oikein yhteen  = 12 s
- Sitten neulo jokaisen puikon kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen  = 9 s
- Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele langat vuoripuolen peukaloaukon kautta.8kuva alla)
Sitten on vuoripuolen vuoro, värillä B:
- Käännä työ siten, että sinulla on vuoripuoli ylöspäin, mutta aikaisemmin tekemäsi peukalo on lapasen sisällä, poissa tieltä.
- Peukalo tehdään aivan kuten värillä A, (14 silmukkaa, 14 krs, kavennukset), mutta kun olet neulonut 5 kerrosta, kannattaa aloituslanka päätellä vielä, kun on paikka josta pääsee nurjalle puolelle.
-Kun olet neulonut koko peukalon, päättele lanka nurjalle. (Nyt se on jo selvästi vaikeampaa!)

VIIMEISTELY:
-Käännä varsiosa kaksinkerroin kohti vuorta ja aloituslankaa käyttämällä neulo aloitusreuna kiinni ensimmäiseen sileään kerrokseen. (kuva alla)
HUOM! Muista neuloa löyhästi, jotta käsi vielä mahtuu lapaseen, kun olet valmis!
- Päättele lanka kaksinkertaisen varren sisäpuolelle.




VASEMMAN KÄDEN LAPANEN:
(kääntöpuolelta oikean käden lapanen)

Tee oikean käden lapasen peilikuvaksi, eli peukaloaukko 4. puikon lopussa. Koska kärkikavennukset kaareutuvat aavistuksen verran, voit myös halutessasi tehdä värin A kärkikavennukset peilikuvaksi.

Tässä ohje ko. kavennuksiin:
Värillä A: 
- Poimi nyt silmukat pyöröpuikolta takaisin  sukkapuikoille.
- Neulo seuraavalla kerroksella 1. puikon alussa 2 s oikein yhteen ja jaa samalla silmukat kolmelle puikolle. Työssä on nyt yhteensä 36 silmukkaa, 12 s kullakin puikolla.
1. kerros: *tee ylivetokavennus, neulo 4 s oikein, *, toista *-* -väliä kerroksen loppuun  = 30 s
2. kerros: neulo kaikki s oikein  = 30 s
3. kerros: *tee ylivetokavennus, neulo 3 s oikein*, toista *-* -väliä kerroksen loppuun  = 24 s
4. kerros: neulo kaikki s oikein  = 24 s
5. kerros: *tee ylivetokavennus, neulo 2 s oikein*, toista *-* -väliä kerroksen loppuun  = 18 s
6. kerros: *tee ylivetokavennus, neulo 1 o*, toista *-* -väliä kerroksen loppuun  = 12 s
7. kerros: tee ylivetokavennus, toista kerroksen loppuun  = 6 s
- Katkaise lanka, vedä se silmukoiden läpi ja päättele peukaloaukon kautta nurjalle.




Tämä ohje on tarkoitettu vain yksityiseen käyttöön, 
ethän käytä sitä kaupalliseen tarkoitukseen, kiitos.


2 kommenttia:

  1. Kiitoksia hyvästä ohjeesta. Hokasin miten langat kulkee.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta. Nyt aloitan tekemään, ans kattoo kuin mun käy🙂

    VastaaPoista