tiistai 27. elokuuta 2013

Huovutusta pesukoneessa

Lankavarastoistani löytyi kolme kerää Novitan huovuttuvaa Puro-lankaa. Päätin jälleen kokeilla pesukoneessa huovutettavia lapasia. Kerran ennenkin olen sellaiset tehnyt, kylläkin sillä seurauksella, että keittiöstämme löytyy nyt kaksi jättisuurta uunikinnasta. Edes uudelleenhuovutus ei niitä pienentänyt. Pesukoneessa huovuttamalla olen myös tehnyt (tai yrittänyt tehdä) kahdet tossut. Toisista tuli aivan liian pienet ja toisista tuli venyttämisen jälkeen juuri ja juuri jalkaan sopivat. Eikä tälläkään kertaa yhtään sen paremmin käynyt!


Noudatin Novitan omaa ohjetta huovutetuille lapasille. Tuloksena suurensuuret lapaset, joiden olisi tarkoitus kutistua pesukoneessa noin 40%.


Ennen peukoneeseen laittoa lapasten sisään piti laittaa esim. muovipussia, ettei lapaset huopuisi umpeen. Harsin muovipussin paikoilleen puuvillalangalla.


Laitoin hanskat pesukoneeseen muutaman pyhkeen kanssa ja ohjelmaksi valitsin 40 asteen kirjopesun, kuten ohjeessa neuvottiin. Jokin tuossa meidän pesukoneen kirjopesuohjelmassa mättää, sillä lapasista tuli taas aivan liian pienet. Koneesta tulleita minikokoisia möykkyjä piti kahden ihmisen voimin repiä, venyttää, kiskoa ja väkivalloin muotoilla ja silti lapaset mahtuvat vain juuri ja juuri pienikokoiseen käteen. HMMPH!

Jos joskus vielä päätän huovutettuja lapasia kokeilla, käytän jotain muuta pesuohjelmaa. Tai vaikka vain puolikasta linkousta.







Lapasiin lankaa kului reilu kaksi kerää. Kolmannen kerän jämistä päätin tehdä pesukoneessa huovutetut helmet.

Ensin kerin langasta pieniä lankakeriä. Langanpätkät ujutin neulalla kerän sisälle, ettei kerä purkaantuisi koneessa.

 
Vajaasta kerästä sain aikaiseksi 22 pienempää kerää. Nämä pienet kerät sulloin sukkahousujen sisään ja sidoin pallojen välit kiinni puuvillalangalla.


Pallot huovutin samalla kertaa lapasten kanssa, pesuohjelmana oli siis tuo 40 asteen kirjopesu. (Vähäsen pesuainetta mukaan.) Koneesta tultuaan sukkahousupötköt näyttivät tältä:


Suurin osa helmistä oli huovuttunut kiinni sukkahousuihin ja olivat kovin pörröisiä, kun ne sukkahousuista irti revin. Pieni käsissäpyörittely kuitenkin vei pörröisyyden pois. Helmet olivat kutistuneet vain jonkin verran, mutta juuri sen kokoisiksi, kun toivoinkin.


Kun helmet olivat rauhassa kuivuneet, aloin sommitella niitä eri järjestykseen. 22 helmeä ei olisi riittänyt niin pitkään koruun kuin halusin, joten väleihin käytin soikeita puuhelmiä.





Päädyin näistä kahdesta versiosta tuohon oikeanpuoleiseen, jossa samanväriset helmet eivät ole vierekkäin. Vasemmanpuoleisessa olisi ollut se vika, että nuo oranssit ja turkoosit helmet olisivat jääneet piiloon niskaan. Kokeilin täysin epäsymmetristäkin versiota, mutta värejä oli siihen liian vähän.








Kokosin helmet ohuella, kaksinkertaisella nylon-langalla, jonka päät päättelin helmien sisään. Ehkä tuolle vielä löytyy jotain käyttöä. Olisi kiva joskus kokeilla vastaavanlaista korua yksivärisestä villalangasta.







9 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kuvasarja lapasista :-)

    VastaaPoista
  2. hyvä huomata kuinka huovutus tulee tehdä.olen suunnitellut neuloa lapaset tyttärelle. Ja kauniit helmet tuossa lopussa .

    VastaaPoista
  3. Pesukoneessa huovuttaminen on aina yhtä jännää, koskaan ei tiedä mitä pesukoneesta löytyy... :)

    VastaaPoista
  4. Makee on, ei mikään pienitöinen tosiAnkaan ( koru siis)

    VastaaPoista
  5. Ei ole teidän koneessa vika, vaan langassa. Et ole ainut, joka on saanut ohjeen mukaan tehdyistä "aikuisen" lapasista lapsen hanskat :).

    VastaaPoista
  6. Hyvä tietää, ettei tarvitse pesukonetta vaihtaa. :) Mahtaisikohan pienempi pesulämpötila auttaa...? Täytyypä ensikerralla muistaa kokeilla.

    VastaaPoista
  7. Minä neuloin kerran ajatusvirheessä aivan liian väljät sukat purosta ja huovutin ihan fiilispohjalta ne kuudessakympissä.Niistä tuli just hyvät.Ennemmin veikkaisin syylliseksi muuta tavaraa joka koneessa on,josko ne aiheuttaa liikaa hankausta.Ehkä huopumisessa voi olla myös eräkohtaisia eroja?

    VastaaPoista
  8. olen käyttänyt huovutuksessa vähän pesuainetta mukana

    VastaaPoista
  9. Hyvä huomio! Vähäsen pesuainetta olen minäkin käyttänyt, en vain ole älynnyt sitä tähän kirjoittaa. Noissa Novitan ohjeissakin neuvotaan käyttämään tavallista pyykinpesujauhetta.

    VastaaPoista